lauantai 26. toukokuuta 2012

Zoom for Kinect

Kaikkihan nyt tietävät Microsoftin haastajan Wii:lle, että PlayStation 3:n eletunnistukselle, Kinectin. Aikoinaan karsastin tätä laitetta mutta kun vuosi sitten sain sen halvalla taloon, niin johan pomppasi. Kyllä se vain toimii. Eihän sitä tietenkään messuilla uskonut kun kokeili mutta kyllä se vain toimii. Toki monen mielestä siinä näyttää idiootilta kun hyppii jne. temppuja tekee edessä. Tässä ei nyt kuitenkaan puututa siihen vaan itse lisäosaan Zoom. Omani ostin britti Amazonista. Alunperin tämä piti ostaa aikoja sitten mutta kova hinta ei oikein antanut ostaa mutta hintojen laskettua se tulikin sitten ostettua.

Tämän lisäosan valmistaja toimii Nyko. He lupaavat, että tällä lisäosalla Kinectin pelialueen saa näkymään paremmin jos ollaan lähellä. Jolloinka tulee leveyttä lisää ja takalaita tulee lähemmäs kuten alla olevasta kuvasta ilmenee.


Lisäosa toimitetaan hyvin pakattuna. Vaikka kuvista voisi luulla, että se on hyvin pieni osanen mutta näin ei ole kun sen saa käteen.

Laatikon ulkokuvista selviää mitä lisäosa tekee ja miten sen kuuluisi toimia. Mukana tulee ohjeet kuinka lisäosa asennetaan jne. Suurin asia missä tulee olla tarkkana on tuo, että kun lisäosan laittaa paikalleen, niin tämän linssit ovat kohdallaan eli tasan. Kun tämä on suoritettua voidaan Xbox 360 käynnistää ja tehdä tarvittavat kalibroinnit Kinect Tunerilla.

Tässä muutava kuva paketista ja osasta asennettuna. Pahoittelen huonoa laatua.







Mitä käyttöön tulee, niin eihän tuota voi uskoa ennen kuin kokeilee. Kokeiltuani huomasin, että toimiihan se. Tekee sen mitä lupaa ja enää et tarvitse mitään hallin kokoista olohuonetta pelaamiseen. Tässä vielä hienoilla Paint-taidoilla tehty näkymä miten Kinect Tuner näyttää kuvan ilman lisäosaa ja sen kanssa.


Lisäosa ei ole välttämätön ostos mutta jos on pieni olohuone, niin kyllä tämä tekee tehtävänsä.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Kotelo modi osa 2

Melkein unohdin päivitellä tätä projektia mutta tässä tulee. Pahoittelen kuvien huonoa laatua kun otettu iPhone 4S:llä.

Tässä ensimmäisenä pleksi pultattu kiinni ja suojat päällä.


Sitten parit kuvat missä projekti melkein valmiina. Tai no niin valmiina kuin se nyt on vieläkin. Reunuksia en saanut tehtyä ja en tiedä tuleeko tehtyäkään kun ei tuota oikein huomaa, että tarvitsisi. Toki pientä jälkeä näkyy jo kun parit lanit käytynä, niin pleksin pinnassa jo jälkeäkin on. Vähän vielä jos hioisi noita reunoja saisi suurimmat epätasasuuden kuriin.





tiistai 15. toukokuuta 2012

Diablo 3

Vuosien odotus on palkittu. Diablo 3 on ilmestynyt. Oman CE odottelee jo postissa noutoaan. Tänään sitten nähdään minne asti päästään. Enää päätetään millä classilla aloitetaan pelaaminen.

maanantai 14. toukokuuta 2012

USB-pöytätuuletin

Kesä tulee ja samalla myös Diablo. Moni huolehtii kyllä koneen jäähdyttämisestä mutta ei niinkään itsensä. Tässä olisi tämmöinen leikkimielinen revikka USB-liittimeen liitettävästä pöytätuulettimesta.

Käteeni tarttui Elmanin valmistama pöytätuuletin USB-liitännällä. Tuuletin ei ole kovinkaan iso. Vähän isompi kuin 2,5" HDD-kiintolevy. Tämä näkyy selvemmin alla olevasta kuvasta.



Vaikka kuva onkin otettu paketin kanssa, niin laite on itsessään tuon paketin kokoinen. Tilaa se ei paljoa pöydältä vie. Nopeuden säätöä ei laitteessa ole, vain on ja off kuten kesällä pitääkin olla. Olen huomannut käyttäessäni, että kyllä tämä mukavasti viilentää itse pelaajaan vaikka kuinka hiki puskee pintaan vihollisia näkyessä. Tarkempaa kokemusta en osaa sanoa onko tästä tuulettimesta apua Diablo 3:n tapauksessa koska se on tajutonta menoa. Normaalissa FPS-peleissä tästä on kyllä riittänyt puhti.

Itse tuulettimesta saa mustan lisäksi myös täysvärisenä punaisen ja sinisen vaihtoehdon. Ääntä tulletin ei juurikaan pidä. Ainut mitä se tekee on pieni tärinä. Ilmeisesti tuulettimen jalan kumit ovat vähän liian kovat puupöytää vasten.

Hintaa en osaa sanoa koska sain tämän suoraan maahantuojalta. En usko, että tämmöisessä tusina kama tuotteessa puhuttaisiin edes 10 eurosta.

Hyvää
Puhalluksen teho

Huonoa
Tärinä joillakin pinnoilla