perjantai 30. maaliskuuta 2012

Iron Sky (2012)

Välillä on hyvä jättää ATK rauhaan ja suunnata muualle. Tähän tarjoutui tällä viikolla mahdollisuus päästä katsomaan ennakkoon tuleva Iron Sky -elokuva. Monelle nörtille tämä on ihan must see leffa mutta joillekin se on vähän harmaata mikä tämä oikein on. Elokuvan idea on hyvin yksinkertainen. Natsit pakenivat vuonna 1945 kuun pimeälle puolelle ja nyt vuonna 2018 aikovat palata takaisin vallaten maapallon. Idea on hyvä ja toteutuskin tehty loistavasti kun tietää tekijöiden taustava vähän enempää. Jätän sen teille ihan omaksi Googletettavaksi materiaaliksi. Tästä eteenpäin saattaa tulla jotain spoilereita.

Elokuva toimi omalle kohdalleni hyvin ja nautinkin tästä. Pitkästä aikaa oli elokuva tehty kunnolla ja nauraakin sai. Tämä johtui osittain internethuumorista ja erinäisistä tilanteista. Kannattaa käydä tämä elokuva vilkaisemassa jos sinne asti pääsee.

Sen verran voisi vielä kertoa, että elo-syyskuussa on tulossa DVD ja tämän jälkeen Bluray, jossa pitäisi ainakin olla pidempi versio elokuvasta ja paljon muuta lisämateriaalia. Materiaalia on paljolti mitä elokuvan jälkeisessä keskustelutilaisuudessa puhuttiinkin. Tämän huomasin itsekin kun katsoo trailerin ja elokuvan, niin elokuvassa ei juurikaan näitä trailerissa nähtyjä kohtauksia ole. Kyllä erikoispainos ostoon menee kunhan sellainen tulee.

Ennakkonäytöksestä itselleen sai julisteen parilla nimmarilla, t-paidan ja pinssejä.


maanantai 19. maaliskuuta 2012

yaVDR ja HDMI:n kautta äänet

Ajatus kävi ja sitten jo mentiinkin. Aluksi ideana oli toteuttaa tämä projekti nykyisellä 9500GT:llä mutta kun löytyi GT520 halvalla, niin miksei sitten se.

Se miksi alunperin homma meni vähän jäihin 9500GT:n kanssa johtui aika pitkälti siitä, että emolevystä olisi pitänyt tuoda johdolla kortille tuo ääni mutta kun sopivaa johtoa ei ollut, niin pistin kortin vaihtoon.

yaVDR tukee itsessään jo tätä HDMI:n kautta tulevaa ääntä aivan loistavasti. Löysinkin heidän sivuiltaan postauksen tähän liittyen. Tässä käytiin lävitse kuinka 210 ja 220 korteilla tuo onnistuu. 0.4 versiossa on jo tarvittavat paketit asennettuna. Jolloinka ei tarvitse kuin ajaa komento aplay -l, joka kertoo mitä äänilaitteita koneessa on. Näistä sitten luetaan ohjeiden mukaan se laite ja kortti mitä halutaan käyttää. Jolloinka voidaan ajaa testiäänite seuraavalla komennolla speaker-test -Dplughw:1,7, jossa 1 on kortinnumero ja 7 on laitteen numero. Tämä komento ajaa testit läpi jokaisessa äänikanavassa ja kun järjestelmä on vain oikein kytketty kaiuttimista pitäisi kuulua suhinaa. Lopuksi jos laitteessa on useampia äänilähteitä tulee nämä tietyt mitkä kulkevat HDMI:n kautta asettaa ensisijaisiksi seuraavalla komennoilla:

dbset system.hardware.alsa.hdmi.device=7
dbset system.hardware.alsa.hdmi.card=1



Omalla kohdallani olin disabloinut kaikki muut laitteet jolloinka pelkkä kortti oli vain käytettävissä ja tätä kautta yaVDR osaa syöttää joko HDMI-Stereo tai HDMI-Passthrough tavalla äänet ulos vahvistimelle. Näin ollen pakotettua muutosta ei tarvitse tehdä. Jos laitteeseen lisää jonkin äänilähteen näiden jälkeen voivat id:t muuttua ja ne tulee sitten huomioida ongelma tilanteessa. Lopuksi joissaskin tapauksissa pitää alsamixerillä nostaa tasoja, jotta äänentaso on riittävä.


Toivottavasti tämä taas auttaa jotain onnensa onkiaa.

Kokoonpanokin on myös omalla kohdallani muuttunut nyt edellisestä koneesta Fujitsun tarjoamaan ESPRIMO P5625 EPA koneeseen. Vaihdoin tähän koska sai halvalla ja kokoluokka oli mATX, jolloinka kone ei ole niin suuri sisustukseen nähden.

Dell U2711

Olen tässä jo useamman vuoden himoinnut uutta näyttöä mutta koskaan saanut sitä aikaiseksi. Entinen näyttö ennen tätä uutta oli BenQ G2400W, joka on nyt palvellut jo useita vuosia. Valitettavasti suurin ongelma nykypäivään tullessa on tuo input lagi mikä oli aivan silmin nähtävää. Viime viikolla kuitenkin kunnostauduin tämän osalta ja pistin CDonin tarjouksesta tulemaan itselleni Dell U2711 -näytön. Vaikka Dell nyt onkin hiukan vanhaa vuosimallia kun tämä kuitenkin on julkaistu jo vuosi sitten on se silti ihan toimiva IPS-näyttö.

Tiedot:
Diagonal Viewable Size:
27" (68.58 cm)
Aspect Ratio
Widescreen (16:9)

Panel Type, Surface:
IPS (In-Plane Switching), anti glare with hard coat 3H

Optimal Resolution:
2560 x 1440 at 60 Hz
Contrast Ratio:
1000 to 1 (typical), Dynamic Contrast Ratio: 80,000:1 (Max)

Brightness:
350 cd/m2 (typical)

Response Time:
6ms

Viewing Angle
(178° vertical / 178° horizontal)

Color Support:
1.07 billion colors

Pixel Pitch:
0.233mm
Display Type
Widescreen Flat Panel Display

Device Type
Widescreen Flat Panel Display

Aluksi hieman tilausta tehdessä karsastin tätä 16:9 kokoa kun entinen on 16:10. Eihän tämä suuri muutos ole mutta muutos muiden joukossa kuitenkin. Resoluutiota on ne minimit mitkä itselle olenkin asettanut. Enää ei taloon tule alta 1920x1200 omaavaa näyttöä. En tiedä miksi näyttöpaneelien kehitys on ns. hidasta tällä hetkellä. Ehkä FullHD:ta on helpompi myydä. Sitten itse asiaan.

Asennus oli vaivatonta ja DP-johdolla kuva tuleekin kiltisti. Ensimmäisenä kun tämän laittoi kiinni otti tuo näytössä oleva häikäisysuoja vähän silmään mutta näin viikonlopun jälkeen siihen on jo tottunut. Tämän jälkeen huomasi, että kirkkautta oli vähän liikaa, joten tämä piti säätää kohdilleen. Jonka kälkeen huomasi uudet värit. Väritoisto entiseen BenQ:n verrattuna on loistava ja pelatessakin input lagia ei näy kuten BenQ:lla.

Kokoa näytöllä on 27" johtuen. Näyttö vie BenQ:n verrattuna vähän enemmän pöytätilaa mutta suurin ero tulee siitä, että resoluutio on muuttunut suuremmaksi mistä johtuen näyttöä piti hiukan viedä pidemmälle, jotta ei tarvitse päätä liikutella joka kerta kun tekee jotain.

Ostoksena näyttö on hyvä ja mukava lisä kone kokonaisuuteeni ja siitä on hyvä lähteä. Ostaessani tätä Delliä Googletin aika pitkään, että onko tämä nyt minun näyttö vai ei. Aina sitä miettii ostaako vai ei mutta nyt uskalsin koska monella oli hyvää sanottavaa. Toki jokaisessa näytössä on omat ongelmansa kuten puolikas näytöstä näyttää huonoa kuvaa jne. Mutta toistaiseksi näitä ei ole ilmennyt.


lauantai 10. maaliskuuta 2012

Pari OSCam scriptiä

Voisin tässä vähän päivittää OSCamia varten muutaman scriptin.

Ensimmäisenä yksinkertainen käynnistysscripti.

#!/bin/sh 
/usr/local/bin/oscam -b -c konfiguraatio_tiedostojen_sijainti

Tämän voit luoda minne vain ja antaa sille chmodilla ajo-oikeudet. yaVDR kohdalla huomasin, että tämä pitää ajaa rootilla. Itselläni ajan tämän kerran vain rebootissa, että käynnistyy ja toistaiseksi ei ole OSCam kaatunut. Tällä hetkellä käytössä OSCAM 1.20-unstable_svn build #6469.

Sitten toinen pätkä. Tällä on helppo logittaa onko OSCam päällä vai ei.

#!/bin/sh
while sleep 2
do
if ps x | grep -v grep | grep -c oscam >/dev/null
then
echo "oscam already running"
else
echo ""
date >> /tmp/oscam-crash.log
echo "oscam not running" >> /tmp/oscam-crash.log
killall oscam
sleep 1
/var/emu/oscam &
fi
done
Lähde ylläolevaan scriptiin. Tämän voit myös luoda minne vain ja antaa tarvittavat ajo-oikeudet.

Kaippa näistä jollekin on hyötyä.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Windows 8 Consumer Preview

Muutama päivä sitten Microsoft julkaisi tulevasta Windowsta uuden version; Windows 8 Consumer Preview. Koska oli tylsää, niin pitihän tuota kokeilla. Kivasti tämä asentui Macbook Airiin Boot Campin ohjeita seuraamalla. Tällä hetkellä tosin käyttöjärjestelmä on jo tiltissä. Ilmeisesti Windows Updatesta ladatut Intelin ajurit eivät olleet parhaat. Toki se toimi näiden jälkeen mutta Metro IE ei enää toiminut. Jotenka aloin leikkimään ajureilla. Aluksi toki rollbackkasin vanhempiin, ei auttanut. Tämän jälkeen poistin tämän uusimman ajuripaketin, jonka jälkeen päästäänkin vain Windows 8:n logoon asti ja tämän jälkeen tulee vain pelkkä Start Screenin värinen ruutu.

Ongelma tosin poistui kun 8 ei enää käynnistynyt, se korjasi itsensä. Tämän jälkeen huomasinkin, että kaikki ohjelmat mitä olin asentanut ja ajurit olivat poistuneet. Ilmeisesti palauttikin korjaustoiminnon aikana koneen alkutilaan...

Tästä onkin sitten hyvä edetä.


Lisätään vielä, että asennus on tehty USB-tikulta. Tähän löytyy kätevät ohjeet tästä.