maanantai 7. marraskuuta 2016

Google Pixel XL 128Gt Quite Black -arvostelu

Esipuhe

Viimeisin puhelin jota olen aktiivisesti käyttänyt, on ollut Nexus 6P. Kyseinen puhelin on Huawein valmistama. Nyt kuitenkin Google halusi iskeä paremmin ja suuremmin omalla brändillään markkinoille ja tekikin yhteistyössä HTC:n kanssa Pixel-puhelinsarjan. Kyseiseen sarjaan kuuluvat Google Pixel ja Pixel XL –puhelimet. Pixel-sarja ei sinällään tuo uutta rautaa tai muuta markkinoille kuin näiden ollessa Googlen suunnittelemia puhelimia raudasta softaan asti.

Toistaiseksi puhelinta ei ole saatavilla Suomesta ja tällä hetkellä sen voi hankkia postinvälitysyritysten kautta Iso-Britanniasta tai Saksasta. Suomen julkaisusta ei ole tarkkaa tietoa tällä hetkellä. Puhelin näkyi hetken aikaa olevan tulossa vuoden 2017 alussa mutta tämä ei pitänyt paikkaansa. Nykyinen tieto on täysin avoin. Oman puhelimeni hankin Saksan Google Storesta.

Googlen esitellessä puhelintaan haluttiin tuoda esiin Google Assistant, Pixel-käyttöliittymä, Daydream VR ja kamera. Google Assistant on kuin iOS:n Siri, Pixel-käyttöliittymä on toistaiseksi Pixel-sarjan herkkua ja vielä on avoinna tuleeko tämä vanhempiin malleihin. Itse en tähän suoraan usko, että olisi tulossa. Daydream VR on Googlen tapa päästä mukaan VR-maailmaan. Viimeisenä on kamera joka on rankattu parhaimmaksi mobiilikameraksi tällä hetkellä ja lisäksi Google tarjoaa Pixel-puhelimen omistajille kuvien ja videoiden tallentamisen Google Photosiin ilman mitään rajoituksia.

Pixel-sarjan hinnat eivät tällä kertaa noudattaneet aivan samaa hintatasoa kuin aikaisemmat Nexus-sarjan puhelimet. Hinnat hyppäsivät jo 5X ja 6P:n tullessa myyntiin mutta nyt vielä korkeammalle. Pixel-sarjan hinnat ovat seuraavat
  • Pixel 32 Gt: 759 €
  • Pixel 128 Gt: 869 €
  • Pixel XL 32 Gt: 899 €
  • Pixel XL 128 Gt: 1 009 €
Värivaihtoehtoina Euroopassa on tarjolla Quite Black ja Very Silver. Googlen kotimassa Amerikassa on myös tarjolla Really Blue värivaihtoehto.

Tarkempiin ominaisuuksiin pääset tutustumaan alla olevista linkeistä.

Myyntipakkaus

Pixel XL toimitetaan valkoisessa pahvilaatikossa jonka päälipuolelta löytyy puolikas kuva puhelimesta ja mainos, että puhelin on Googlen suunnittelema.


Paketin sisältä paljastuu itse puhelin ja normaalit lisätarvikkeet
  • SIM-työkalu
  • Laturi ja USB Type-C -kaapeli
  • USB Type-C – USB-A –kaapeli
  • OTG-adapteri, USB Type-C – USB-A naaras
Kahdella jälkimmäisellä lisävarusteella voidaan siirtää toisesta puhelimesta halutut tiedot Pixel XL –puhelimeen.



Puhelimen esittely

Puhelimesta löytyy 5,5” kokoinen näyttö, joka on 0,2” pienempi kuin aikaisempi Googlen isoin puhelin Nexus 6P. Etupuolen yläreunasta löytyy etukamera josta löytyy 8MP. Oikeasta reunasta löytyy äänenvoimakkuuden säätöön tarkoitetut napit ja on/off/herätys-nappi. Vasemmasta reunasta löytyy sim-paikka. Takaosassa sijaitsee huikea 12,3MP kamera ja takapinnan yläosa on lasia, josta löytyy sormenjälkilukija joka on aikaisempaa mallia huomattavasti nopeampi ja osaa myös eleet. Takaosan alaosa on alumiinia. Puhelimen yläosassa sijaitsee 3,5mm kuulokeliitäntä ja alaosasta löytyy USB Type-C -portti.



Käyttökokemukset

Käyttökokemuksien vertailu perustuu aikaisempaan puhelimeen Nexus 6P, johon saa tällä hetkellä Android 7.0 –käyttöjärjestelmän.

Pixel XL -puhelimen mukana toimitetaan uusin Android 7.1 -käyttöjärjestelmä ja kyseisen puhelin sarjan oma Pixel-käyttöliittymä. Käyttöliittymä on kokenut pienoisen muutoksen aikaisempaan käyttöliittymään. Käyttöliittymässä ei ole enää erillistä ohjelmisto-valikkoa vaan tämä löytyy pyyhkäisemällä alapalkkia ylöspäin ja sen saa tarvittaessa pois näkyvistä vetämällä alaspäin tätä sovellusvalikkoa tai täppäämällä koti-näppäintä. Yläreunan vasemmasta löytyy Googlen haku-palkki ja tätä vastapäätä löytyy päivänmäärä/sää-näyttö. Nämä osat ovat kiinteitä osia joka tarkoittaa, että näitä ei voida poistaa itse käyttöliittymästä. Kuvakkeet noudattavat myös uutta Googlen pyöreää designiä.

Muuten käyttöliittymä suhteellisen samanlainen kuin aikaisemmat mutta tämän voi aina vaihtaa halutessaan toiseen.

Kameraa on kehuttu ja ymmärrän sen hyvin kun olen sitäkin nyt päässyt itse käyttämään. Vielä ns. hardcore käyttöä ei ole tullut tehtyä mutta muutamia räpsäisyjä on tullut otettua. Näistä löytyy alempana testikuvat. Videokuvausta on myös tullut kokeiltua ja koska nyt tarjolla ilmaista tilaa rajoittamattomalla laadulla niin nämä tulee otettua 4K laadulla. Vaikka puhelin ei omaa OIS ominaisuutta niin softalla tehty EIS pääsee mielestäni hyvää tulokseen. Ilmeisesti kun ohjelmisto puolen tekee hyvin, niin erillistä rautaa ei tarvita kuvanvakautukseen. Kamera ei kuitenkaan ole täydellinen vaan tässä on havaittu lens flare ongelma. Google on lupaillut korjata tämän ongelman ohjelmistopäivityksellä mutta se vaatii käyttäjältä, että hän käyttää HDR+ ominaisuutta jatkuvasti.

Testikuvat



Akunkestosta on vielä vaikea sanoa mihin se ajan myötä asettuu. Toistaiseksi puhelimen akku on riittänyt hyvin työpäivän alusta loppuun. Työkäytössä puhelin on päivittäin hyvin aktiivisessa käytössä, puheluita tulee yleensä paljon kuten myös sähköposteja. Työpäivän loputtua kun nämä hiljenevät niin huomaa virransäästön toimivan. Kun puhelinta ei käytä ei myöskään akkua kulu mutta myöhemmin näkee mikä on oikea SOT (Screen On Time).

Pixel XL ei kuitenkaan ole aivan täydellinen. Esimerkiksi tämä PIxel XL:n ambient näyttö, kyseinen ominaisuus toimii nyt vain kun saat ilmoituksen puhelimen suljettuna kun taas Nexus 6P:ssa tämä näytti myös ilmoitukset kun puhelimen nosti käteen pöydältä. Koitin tätä hiukan tutkia mutta toistaiseksi tieto on vähän ristiriitaista tuleeko Pixel XL:n sama ominaisuus vai ei.

Yhteenveto

Puhelimesta on kyllä vaikea tehdä mitään yhteenveto. Puhelinta on mukava käyttää ja Android toimii tässä sutjakkaasti. Aikaisempaan malliin eron huomasi käytettävyydessä ja kameran nopeudessa. Vaikka hinta on suolainen ja ei välttämättä täytä kaikkia vaatimuksia mitä tämän hintaluokan puhelimella on, niin nämä kannattaa vain syrjäyttää jos kaipaa puhdasta Googlen Android kokemusta.

Plussat ja miinukset

+ Mukava kädessä, ilman kuoria
+ 3,5mm liitin
+ Nopeus
- Ambient näyttö

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Intel Core i7 6700k korkkaus

Esipuhe

Viime aikoina ATK-harrastajien piirissä on yleistynyt Intelin prosessoreiden korkkaaminen. Tämä johtunee varmaan siitä, että se on nykyään liian helppo tehdä ja melkein jokainen siihen pystyy. Toki tähän ei kannata silti ryhtyä jos tuntuu vähänkin siltä, että jotain voisi mennä pieleen. Tässä läpikäynnissä en käy kokonaisuutta niin tarkkaan läpi koska ohjeita on verkko täynnä. Halutessasi voit tutustua Muropaketin artikkeliin samasta aiheesta jossa käydään kokonaisuus paljon tarkemmin läpi.

Miksi sitten prosessori pitää korkata? Suoraa syytähän tähän ei ole kuin se, että sen vaan voi tehdä. Korkkauksen ideana on vaihtaa prosessorin ja lämmönlevittäjän välinen tahna parempaan, jotta lämpö siirtyy paremmin pois.

Vuosien varrella on ollut vaikka minkälaista tapaa prosessorin avaamiseen. Nykypäivänä prosessorin korkkaukseen löytyy valmiita työkaluja tai sen voi tehdä myös suoraan ruuvipenkilläkin. Itselläni ei ole niin hyvä kasetti joka kestäisi suoraan ruuvipenkillä avaamisen jotenka tein tämän 3D tulostetulla työkalulla. Tämän avulla pyrin minimoimaan mahdolliset riskitekijät.

Korkkaus evää prosessorin takuun ja pahimmassa tapauksessa se voi tämän rikkoakin.

Työkalut

Alun perin tarkoituksena oli löytää joltain tai lainata der8auer Delid Die Mate –työkalu mutta tätä ei valitettavasti niin helposti löytynyt niin päädyin tulostuttaa itselleni työkalun, joka kulkee nimellä Skylake delid tool.

Näiden työkalujen on tarkoitus helpottaa itse prosessorin ja lämmönlevittäjän irrottamista.


Lämmönlevittäjän irrotus

Aloitin itse irrottamisen siten, että asettelin prosessorin tulostettuun työkaluun ja tämän jälkeen asetin sen ruuvipenkkiin. Tästä vain sitten hikeä pyyhkien aloitin kiristämään ja lopulta kuului poksahdus. Tästä tiesin, että lämmönlevittäjä irtosi.





Prosessorin ja lämmönlevittäjän liimat putsasin leikkaamalla muovikortista liuskat joiden avulla hinkkasin liimat pois. Lopuksi vielä putsailin tahnat ja muut pois isopropyylialkoholilla käyttäen paperia ja pumpulipuikkoja. Kun työn tulos näytti hyvältä omaan silmään, oli aika siirtyä eteenpäin.


Koska halusin tehdä tämän kerralla kuntoon niin käytin prosessorin ja lämmönlevittäjän välissä Liquid Pro –nestemetallia. Kun olin levittänyt tämän pumpulipuikolla, niin asettelin lämmönlevittäjän tähän päälle ja kiinnitin prosessorin emolevylle. Tätä tehdessä tulee muistaa painaa samalla prosessorin päältä, jotta lukitusvipua suljetaan, niin lämmönlevittäjän ei liikahda paikaltaan pois. Toki tämän voi myös aina halutessa liimata takaisin.

Kun prosessori oli tukevasti paikalla, niin laitoin tipan tahnaa prosessorin ja coolerin väliin. Tahnana olen tottunut käyttämään GELID solutions GC-Extreme –lämpötahnaa ja coolerina toimii Be Quiet! Dark Rock TF. Testaus tehtiin Ncase M1 –kotelossa.

Lämpötilamittauksen ennen ja jälkeen

Tein ennen korkkaamista muutaman mittauksen, jotka ovat seuraavat
- Idle-lämpötila, jätin koneen noin tunniksi rauhaan jonka jälkeen kirjasin tulokset ylös
- IntelBurnTest ja Prime95 –mittaukset
- Pelimittaus, CS:GO

Prosessori oli ennen korkkaamista kellotettu jo 4400MHz taajuudelle ja tällöin omassa pienessä kokoonpanossani lämmöt olivat jo korkeat, jolloin 4500MHz meni jo throtlaamisen puolelle. Prosessori on toiminut vakaasti saadessaan 1.232V jännitettä.

Ennen ja jälkeen tulokset löytyvät alla olevista taulukoista.





Yhteenveto

Vaikka tiesin, että lämpötilat tulevat tippumaan jonkin verran mutta en odottanut näin huimaa pudotusta. Nyt kun lämmöt ovat tippuneet mielestäni huomattavasti, niin seuraava askel onkin lähteä hakemaan maksimi kelloja ja paljonko sitten näiden myötä lämpötilat nousevat.

Vaikka Linus Tech Tipsin videossa todettiin, että tämä korkkaus ei hyödytä mitään mutta siinä oli tehty niin monta asiaa vain väärin.

torstai 25. helmikuuta 2016

Kodi ja Chrome Laucher -addon

yaVDR kokonaisuuden puutteeksi on yleisesti osoittautunut ainakin itselläni Suomen digitaalisten palveluiden puute johon luetellen ainakin seuraavat Yle Areena, Katsomo ja Ruutu. Näille ei suoraan enää Kodille tukea ole tai siis kyllähän ne addonit löytyvät mutta harvemmin näillä nyt mitään saa enää näkyviin. Addonilla tarkoitetaan Kodiin lisättävää lisäohjelmaa.

Kuitenkin yksi kiertotie on olemassa millä näitä voi katsoa. Tämä kuitenkin estää kaukosäätimen käytön pääasiallisena välineenä jolloin sen lisäksi tarvitaan näppäimistö ja hiiri. Kiertotie on sellainen kuin Chrome Laucher -addon joka toimii Windows/Linux/OSX -alustoilla.

Add-onin asennus on helppoa ja sitä varten löytyy tämän kehittäjän triidistä suora linkki. Kunhan tämän lisää Kodin lähteisiin voi sieltä asentaa tämän addonin. Add-onin lisäksi tarvitaa myös Chrome-selain jonka saa seuraavilla ohjeilla asennettua terminaalin kautta.

Lisätään Googlen oma lähde Linuxiin.
wget -q -O - https://dl-ssl.google.com/linux/linux_signing_key.pub | sudo apt-key add -
sudo sh -c 'echo "deb http://dl.google.com/linux/chrome/deb/ stable main" >> /etc/apt/sources.list.d/google-chrome.list'

Päivitetään lähteet
sudo apt-get update

Asennetaan Chromen Stable/Vakaa versio
sudo apt-get install google-chrome-stable

Kun nämä asennukset on suoritettu voidaan Chrome Laucher käynnistää Kodin puolelta. Tarvittaessa sinne voidaan myös lisätä omia sivuja. Sivujen lisäyksen yhteydessä Chrome Laucher kysyy sivulle nimeä, osoitessa, ajetaan Chrome Kiosk-tilassa vai ei ja pysäytetään taustalla olevat toistot kun tämä käynnistetään.

Chromen Kiosk-tila tarkoittaa sitä, että kun se on aktiivisena, niin välilehtiä tai muita ei näy ja näihin ei pääse käsiksi. Tarvittaessa tämän tilan voi jättää aktivoimatta ja voit käyttää Kodin kautta Chromea suoraan kuten millä tahansa laitteella olet käyttänyt.

Chrome Laucherin saa sammutettua seuraavilla näppäinkomennoilla.
"Ctrl"+"W" / "ALT"+"F4" (Windows, Linux) | "Cmd"+"W" / "Cmd"+"Q" (OSX)

Addon tukee myös suosituimpia striimauspalveluita kuten esimerkiksi Netflix. Linuxilla tämä vaatii Silverlightin myös mutta koska tätä ei virallisesti sille ole, niin Linuxin vastaava on Pipelight.
Tähän lisäyksenä, että Netflix toimii ilman Silverlightia Chromella. Lisäksi kokeilemisen arvoinen addon on myös Flix2Kodi.

Lähteet
[RELEASE] Chrome Launcher

torstai 7. tammikuuta 2016

yaVDR 0.6 ja muuta tipsi

En oikein odottanut tätä uusinta versiota mutta kun se tuli niin pakkohan se oli laittaa tulille. Julkaisutietoihin pääsee tutustumaan tästä.

Asennuksen yhteydessä kävi muutama asia mitkä voisin tuoda seuraavaksi esiin.

Kuvaa ei tule vaan näkyy vain tty1 login

Kokeile ajaa komento sudo process-template /etc/X11/xorg.conf.yavdr Tämän tulisi luoda xorg.conf uudelleen ja korjata ongelma seuraavassa bootissa.

TBS-ajureiden kääntämisen bugi

TBS-ajureissa on pieni bugi joka estää make menuconfigin käytön jos sen kautta halutaan aktivoida lirc moduuleita. Tässä siihen kiertotie.

Alussa jos olet tehnyt jo jotain kääntöjä niin helpoin tapa lähteä tyhjästä on antaa komennot make clean ja make distclean, joka tyhjentää asetuksit nolliin.

Aluksi ajureiden haku ja aloitus normaaliin tapaan.

mkdir folder cd folder wget urltbsdrivers.zip
unzip tbsdrivers.zip
bzip2 -d linux-tbs-drivers.tar.bz2
tar xvf linux-tbs-drivers.tar
cd linux-tbs-drivers
find -type d -exec chmod 755 \{\} \;
find -type f -exec chmod 644 \{\} \;
find -name '*.sh' -exec chmod 755 \{\} \;
find -name '*.pl' -exec chmod 755 \{\} \;
./v4l/tbs-x86_64.sh
Myös muut scriptit jos tarvitsee muita


Aluksi ajureiden haku ja aloitus normaaliin tapaan. Ajetaan make komento ja annetaan tehdä pari riviä kääntöä mutta pysäytetään se CTRL+C Tämän jälkeen avataan vaikka nanolla seuraava tiedosto ./v4l/.config Tarkistetaan, että siellä on jo jotain riviä tullut. Tämän jälkeen tiedoston loppuun lisätään seuraava pätkä

CONFIG_STAGING=y
#
# Media devices in staging
#
# CONFIG_STAGING_BROKEN is not set
# CONFIG_VIDEO_GO7007 is not set
# CONFIG_VIDEO_CX25821 is not set
CONFIG_LIRC_STAGING=y
# CONFIG_LIRC_BT829 is not set
# CONFIG_LIRC_IGORPLUGUSB is not set
# CONFIG_LIRC_IMON is not set
# CONFIG_LIRC_PARALLEL is not set
# CONFIG_LIRC_SASEM is not set
# CONFIG_LIRC_SERIAL is not set
# CONFIG_LIRC_SIR is not set
CONFIG_LIRC_TTUSBIR=m
# CONFIG_LIRC_ZILOG is not set
# CONFIG_ALTERA_STAPL is not set
# CONFIG_DVB_CXD2099 is not set


Esimerkiksi

CONFIG_STAGING=y
#
# Media devices in staging
#
# CONFIG_STAGING_BROKEN is not set
# CONFIG_VIDEO_GO7007 is not set
# CONFIG_VIDEO_CX25821 is not set
CONFIG_LIRC_STAGING=y
# CONFIG_LIRC_BT829 is not set
# CONFIG_LIRC_IGORPLUGUSB is not set
# CONFIG_LIRC_IMON is not set
# CONFIG_LIRC_PARALLEL is not set
# CONFIG_LIRC_SASEM is not set
CONFIG_LIRC_SERIAL=m
# CONFIG_LIRC_SIR is not set
# CONFIG_LIRC_TTUSBIR is not set
# CONFIG_LIRC_ZILOG is not set
# CONFIG_ALTERA_STAPL is not set
# CONFIG_DVB_CXD2099 is not set

Sitten vain tallennus. Nämä samat rivit CONFIG_STAGING=y, CONFIG_LIRC_STAGING=y ja CONFIG_LIRC_SERIAL jne. löytyvät myös tuota vakio konffista aka ./v4l/.config josta ne voi myös hakea ja muokata kuten loppuosassa tai käyttää vain loppuosaa.

Sitten voi vielä varmuudeksi ajaa scriptin ./v4l/tbs-x86_64.sh ja muut jos tarve, näitä ei ole pakko kuitenkaan ajaa. Käännön pitäisi muistaa nämä.

Lopuksi antaa vain antaa komennon make jonka jälkeen pitäisi näkyä vakio moduuleiden lisäksi yhteensä 531 käännettyä moduulia tai enemmän jos on laittanut enemmän käännettäviä moduuleita. Vakio määrä moduuleita on 530, tämä toki voi vaihdella ajuripakettien mukaan.

make

Viimeisenä normaalisti
sudo make install

y aktivoi halutun osa-alueen ja m aktivoi halutun moduulin käännettäväksi.

disagrees about version of symbol dvb_frontend_detach

Jos saat yllämainitun virheen kun olet kääntänyt ajurit ja nämä eivät lataudu bootissa, niin ongelmana on media-kansiossa kummittelevat ajurit. Poista nämä komennolla

sudo rm -rf /lib/modules/$(uname -r)/kernel/drivers/media

Jonka jälkeen voit asentaa käännetyt ajurit uudelleen kommennolla

sudo make install

Nyt pitäisi virheen poistua ja ajureiden latautua oikein.