sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kun aika on

Jokunen kuukausi sitten kun huomasin nykyisen autoni olevan kohta maksettu, niin puraisi tämä autokärpänen. Siitähän se kaikki sitten alkoi kun piti miettiä mitä hankkisi seuraavaksi. Pakkohan ei tietenkään olisi ollut mutta kun teki vain mieli.

Nykyinen autoni on diesel/automaatti ja koska vuosittain näitä kilometrejä tulee, niin aloin katselemaan voisiko jotain halvempaa löytää. Moni tuttavapiiristäni onkin vaihtanut auton kaasuun mutta ehkä heillä enemmänkin syynä on tämä, että eivät paljoa aja mutta tarvitsevat silti autoa. Itselläni auto on päivittäisessä käytössä ja tilaakin on aina välillä tullut tarvittua.

Nykyisessä autossani ei ole mitään vikaa ole ollutkaan ja kaikki on toiminut hyvin. Kuitenkin kun mieli tekee vaihtaa, niin piti alkaa tutkimaan vaihtoehtoja. Ajattelin aluksi, että vaihtaisin saman konsernin uudempaan vastaavaan malliin mutta ajattelin, että voisi katsoa jotain muuta. Siinä sitten käytiin muutamia erilaisia koeajamassa ja budjettina oli vielä tällöin maksimissaan 50t€.

Kuitenkin olen vuosia himoinnut itselleni Teslaa päivittäiseen ajoon. Model S on kuten Mersu eli laiva liikenteessä. Lisäksi tämän osalta budjetti olisi mennyt pari kolme kertaa jo ylitsekin. Sitten myöhemmin Tesla julkaisi Model X mutta se ei taas itselläni aiheuttanut mielenkiintoa. S pysyi siis vielä mielessä. Nyt kun Model 3 tuli muutama vuosi sitten myyntiin ja tästä luvattiin tulevan ns. kansan auto. Kuitenkin sillekin löydettiin sopiva hinta, että se ei suoraan ollutkaan niin halpa kuin olisi voinut olla.

Koska Model 3 olisi kokonaisuudessa paremmin budjettiini sopiva tai meneehän se tämän ylitsekin koska Long Range se pitäisi olla. Olin kuitenkin tätä ennen lukenut kuinka tämän mallin laatu on ollut mitä on mutta erinäiseistä lähteistä lukemalla saa kyllä ihan eri kuvaa. Nyt kuitenkin uudemmat autot mitä ovat tulleet liukuhihnalta ovat olleet laadullisesti parempia kuin ensimmäiset mitä saatiin ulos.

Tästä rohkaistuneena sitten kävin koeajamassa eräänä päivänä Model 3 Long Range AWD mallin. Kyseinen auto vei heti mennessään kun siihen pääsi istumaan ja ajamaan. Pidin etenkin siitä kuinka se tuntui omalta ja ajettavuus oli hyvä. En osaa sanoa oliko parempi kuin nykyinen mutta tuntui silti samalta. Muutenkin tämä tuntui kivalta ajaa. Koeajon jälkeen sitten ajelin kotiin ja mietin, että pitäisikö se vaan tilata. Vertailin LR ja Performancen välillä, että mitkä ne erot ovat. Erothan ovat pieniä kosmeettisia ja toimintasäde hiukan pienempi koska Performance mallissa tulee isommat vanteet.

Sitten alkoikin laskeminen, mitä saan vanhasta autosta, mikä on tämän hetkinen verotus, dieseliin menevä summa kuukausittain jne. Kun laskelmat oli saatu kirjattua ylös, niin alkoikin mietintä miten päästä eroon nykyisestä ja mistä saisi sopivan korvauksen. Päätin, että jos tilaan Teslan, niin otan sieltä ensimmäisenä tarjouksen.

Kun olin yön yli tilannetta pohtinut, niin seuraavana päivänä painoin tilaa-nappia ja kortiltani veloitettiin tilauksen varausmaksu 1000€. Nyt oli sitten Tesla Model 3 Performance (Deep Blue Metallic) tilattu. Yllätykseni sain nopeasti seuraavalla viikolla yhteydenoton, että arvioitu toimitusaika olisi noin maalis-huhtikuun vaihteessa.

Tässä onkin aika mennyt kivasti tutkien mitä autoon pitäisi hankkia tai tulisi hankkia. Toistaiseksi en ole hankkinut oikeastaan mitään, vain matto takakonttiin. Katsellaan sitten myöhemmin tilannetta uudelleen kun auto on alla, että mitä sitä oikeasti tarvitsee.

Myöhemmin sitten kokemuksia ja muuta mitä tulee vastaan.