lauantai 26. toukokuuta 2012

Zoom for Kinect

Kaikkihan nyt tietävät Microsoftin haastajan Wii:lle, että PlayStation 3:n eletunnistukselle, Kinectin. Aikoinaan karsastin tätä laitetta mutta kun vuosi sitten sain sen halvalla taloon, niin johan pomppasi. Kyllä se vain toimii. Eihän sitä tietenkään messuilla uskonut kun kokeili mutta kyllä se vain toimii. Toki monen mielestä siinä näyttää idiootilta kun hyppii jne. temppuja tekee edessä. Tässä ei nyt kuitenkaan puututa siihen vaan itse lisäosaan Zoom. Omani ostin britti Amazonista. Alunperin tämä piti ostaa aikoja sitten mutta kova hinta ei oikein antanut ostaa mutta hintojen laskettua se tulikin sitten ostettua.

Tämän lisäosan valmistaja toimii Nyko. He lupaavat, että tällä lisäosalla Kinectin pelialueen saa näkymään paremmin jos ollaan lähellä. Jolloinka tulee leveyttä lisää ja takalaita tulee lähemmäs kuten alla olevasta kuvasta ilmenee.


Lisäosa toimitetaan hyvin pakattuna. Vaikka kuvista voisi luulla, että se on hyvin pieni osanen mutta näin ei ole kun sen saa käteen.

Laatikon ulkokuvista selviää mitä lisäosa tekee ja miten sen kuuluisi toimia. Mukana tulee ohjeet kuinka lisäosa asennetaan jne. Suurin asia missä tulee olla tarkkana on tuo, että kun lisäosan laittaa paikalleen, niin tämän linssit ovat kohdallaan eli tasan. Kun tämä on suoritettua voidaan Xbox 360 käynnistää ja tehdä tarvittavat kalibroinnit Kinect Tunerilla.

Tässä muutava kuva paketista ja osasta asennettuna. Pahoittelen huonoa laatua.







Mitä käyttöön tulee, niin eihän tuota voi uskoa ennen kuin kokeilee. Kokeiltuani huomasin, että toimiihan se. Tekee sen mitä lupaa ja enää et tarvitse mitään hallin kokoista olohuonetta pelaamiseen. Tässä vielä hienoilla Paint-taidoilla tehty näkymä miten Kinect Tuner näyttää kuvan ilman lisäosaa ja sen kanssa.


Lisäosa ei ole välttämätön ostos mutta jos on pieni olohuone, niin kyllä tämä tekee tehtävänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti